Kulttuurituki hukkuu kuntien mustaan yöhön

Lokakuun lopussa kulttuuriorganisaatiot tapasivat Suomen Kuntaliiton johtoa ilmaistakseen syvän huolensa taidelaitosten valtionosuusjärjestelmään tehtyjen parannusten toteutumisesta. Valtio haluaa tulevina vuosina lunastaa lupauksensa henkilötyövuoden hinnan korottamisella ja parantaa tuntuvasti kulttuurilaitosten toimintaedellytyksiä. Nyt tämä korotus tuntuu pelottavasti sulavan kuntien budjettiehdotuksissa kaikkeen muuhun kuin taidelaitosten ja museoiden toimintaan.

Tänään, kuukautta myöhemmin, tilanne on vielä huolestuttavampi: Kuntien talous näyttää tehtyjen työmarkkinaratkaisujen jälkeen tulevina vuosina entistä vaikeammalta. On hyvin todennäköistä, että kunnat yrittävät kaikin mahdollisin keinoin unohtaa kulttuurilaitosten aseman vetoamalla kuntatalouden kohonneisiin kuluihin. Eikä kulttuuriväki jaksa jatkuvasti valittaa. Kukaan ei halua populistista keskustelua siitä, kuinka kulttuuri vie rahat lapsilta, sairailta ja työttömiltä.

Artisti maksaa jälleen. Kun valtio kerrankin antaa kunnille lisää rahaa juuri kulttuuria varten, on suorastaan rikollista, jos kunnat käyttävät nämä rahat muuhun.

Kulttuuriministeri Stefan Wallin onkin julkisesti kehottanut valtionosuuden piirissä olevien laitosten ylläpitäjiä kiinnittämään huomiota siihen, että kulttuurilaitoksille suunnattu lisärahoitus tulisi kohdentaa oikein. On suorastaan kafkamaista, jos tässä maassa ministeri joutuu pyytämään antamansa avustuksen saajalta, että tämä ystävällisesti käyttäisi avustuksensa moraalisesti oikein eli alkujaan ilmoittamaansa kohteeseen. Opetusministeriö on joutunut perustamaan työryhmän tilanteen seuraamiseksi.

Vuonna 1992 säädetyt teatteri- ja orkesterilaki sekä museolaki ovat olleet maailmalla kiitetyn suomalaisen kulttuuritoiminnan perusta. Nyt saatu tarkistus on varsinainen kuoppakorotus, sillä henkilötyövuoden hintaa ei ole tuntuvasti koskaan aikaisemmin korjattu. Ja kunnanisien on muistettava, että kulttuurin valtionosuus tulee vain maksetuista palkoista, eli jos ei ole kultturitoimintaa, ei tule rahaakaan.

Suomen Kuntaliiton on taattava, että se rohkaisee ja vaatii kuntia toteuttamaan eduskunnan ja ministerin tahdon kulttuurilaitosten toimintaedellytysten parantamiseksi ja turvaamiseksi.

Kulttuurilaitokset tuovat kunnille valtion rahaa: Kun teatteri, orkesteri tai museo on lain piirissä, se saa valtiolta 37 prosenttia henkilötyövuoden yksikköhinnasta. Tämä tuki tulee lainsäädännön mukaan kaupungille vain siinä tapauksessa, että kaupungissa on lain piiriin hyväksytty museo, teatteri tai orkesteri. Jos kunnan osuus vähenee, johtaa se ennen pitkää taidelaitosten resurssipulaan: toiminta typistyy ja työntekijöitä joudutaan lomauttamaan ja irtisanomaan.

Kulttuurilaitokset ovat paikkakuntiensa henkisen elämän keskuksia. Euroopan komission selvityksessä Economy of Culture in Europe (2006) todetaan, että kulttuuri ja luova toiminta ovat Euroopan talouden ja yhteiskunnallisen kehityksen veturi. Kulttuurilaitos on myös hyvä investointi: kulttuurilaitokseen investoitu euro palautuu paikallistalouteen 1,8-kertaisena.

Paikkakunta, joka menettää toimivan teatterinsa tai orkesterinsa, ei ole kuntalaisten saati ulkopaikkakuntalaisten silmissä enää dynaaminen, kilpailukykyinen ja kiinnostava keskus. Kuntalaiset rupeavat vierailemaan naapurikunnissa ja kehuvat kilvan, kuinka hienoa teatteria siellä näkee. Yritykset punastelevat rekrytoidessaan uutta työväkeä, kun keskustelu kääntyy kulttuuritarjontaan. Ja haluavatko uudet yritykset juuri siihen kaupunkiin, jossa ei vapaa-aikana ole tarjolla arvostettua kultuurielämää?